Meistä tulee Kannustalorakentajia!

Teimme pari viikkoa sitten isot kaupat kotisohvalta käsin, sillä tilasimme Kannustalolta talopaketin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, marras-joulukuussa tontillemme kohoaa Kouvolan ensimmäinen Lato. Se voi herättää ihmetystä (ja toivottavasti myös paljon ihailua) naapurustossa, sillä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ylväydessään nimensä mukaisesti hieman ladon näköinen.

Kannustalon Lato 119 -malli toimi julkisivun puolesta suunnittelun lähtökohtana. Julkisivu tulee olemaan tumman harmaa ja talon kaksi terassia puunvärisiä. Alla oleva havainnekuva on lainattu Kannustalon sivulta.

Kannustalon Lato 119 -malli toimi meidän muusana, kun suunnittelimme, miltä uusi kotimme näyttäisi. Kuva on lainattu Kannustalon sivuilta.

Jumppasimme viime viikon lupakuvia yhdessä Kannustalon arkkitehdin kanssa ja saimme perjantaina rakennus- ja poikkeuslupahakemukset eteenpäin. Haemme poikkeuslupaa sen takia, että asemakaavan mukaan tontille pitäisi rakentaa kaksikerroksinen talo. Rakennusvalvonnan mukaan toiveita yksikerroksisen talon rakentamisesta on tullut rakentajilta niin paljon, että nämä toiveet haluttiin rakennusvalvonnassa ottaa huomioon. Yksikerroksisen talon rakentaminen siis onnistuu, mutta se vaatii poikkeuslupakäsittelyn. Samalla haemme myös lupaa rakentaa autotallin lähemmäs naapuria. Tällä ratkaisulla saisimme mahdutettua tontille sekä autotallin, että autokatoksen. Nyt sitten vain odotellaan ja toivotaan, että lupa heltiäisi nopeasti, eikä vaatisi lisäselvityksiä. Odottaminen ei ole varsinaisesti meidän perheen vahvuus. 😀

Olen haaveillut Kannustalon rakentamisesta yhtä kauan, kuin haave oman kodin rakentamisesta on elänyt. En oikein tiedä edes syytä tähän ihastukseen, sillä en ole vieraillut monessakaan Kannustalossa. Olen ammatiltani viestijä ja siitä syystä kiinnitän erityisesti huomiota yritysten markkinointiviestintään ja siinä Kannustalo on mielestäni onnistunut hyvin. Myönnän, että olin alkuun mainoksen uhri, mutta emme me sentään taloa pelkästään hyvän mielikuvan perusteella ostaneet. Saimme Kannustalon Jarkko Rossilta hyvää ja erittäin nopeaa palvelua, jopa sellaisina kellonaikoina, etten itse olisi enää työmeiliä viitsinyt niihin aikoihin avata. Kannustalo pystyy rakentamaan meille sellaisen talon kuin haluamme, ja vielä kilpailukykyiseen hintaan, mikä oli tietysti yksi tärkeä tekijä rakennuskumppanin valinnassa.

No miksi sitten valitsimme Ladon, emmekä esimerkiksi Kannustalon perinteisempää talomallia? Mieheni ihastui Kannustalon Lato-malliin välittömästi, kun hän näki sellaisen ensi kertaa vuosia sitten. Itse olin varma, että rakentaisimme joskus Kannustalon Harmajan, mutta niin siinä kävi, että minut on käännytetty tässä vuosien varrella Ladon ystäväksi. Ja kun sitten kävimme tontilla ensimmäisen kerran, olimme molemmat sitä mieltä, että Lato sopisi tähän maisemaan kuin nenä päähän. Molempien haaveet ovat siis käymässä todeksi.

Kerroin tässä postauksessa tontin valinnasta ja lupasin palata talotoimittajan valintaan sitten, kun olemme valinnan tehneet. Laitoimme tarjouspyynnöt muistaakseni seitsemälle eri talotoimittajalle kesäkuun puolivälissä. Lisäksi kysyimme tarjousta paikalliselta timpurilta talon rakentamisesta niin sanotusta pitkästä tavarasta. Tämän vaihtoehdon hylkäsimme kuitenkin lopulta aikataulusyistä, sillä toiveenamme on päästä tekemään sisätöitä talossa jo joulukuussa. Muutaman talotoimittajan kanssa olimme käyneet keskusteluja jo ennen tarjouskyselyä.

Pidimme (tai no, mieheni piti) tarkentavia palavereja viiden eri talotoimittajan kanssa. Kahdesta talotoimittajasta ei ollut kuulunut mitään, ei edes kiitosta tarjouspyynnöstä, joten mieheni soitti myyjille. Toinen oli kyllä lukenut sähköpostin, mutta hän oli siirtynyt toisiin työtehtäviin saman konsernin sisällä, eikä ollut käynyt mielessä välittää tietoa kollegalleen. Toinen oli myös nähnyt viestin, mutta oli ollut koronakevään jälkeen niin kiireinen, ettei ollut ehtinyt vastata.

Arvostamme mieheni kanssa molemmat hyvää palvelua ja sitä saimme muutamalta talotoimittajalta. Palvelun ei missään nimessä tarvitse olla pröystäilevää, vaan asiakkaan toiveiden kuunteleminen riittää meille. Kävimme muutaman kerran tapaamassa Jettatalon Kymenlaakson myyntiedustaja Ullamaija Toivosta ja saimme häneltä myös todella hyvää ja henkilökohtaista palvelua. En voi kylliksi korostaa, miten tärkeää hyvä (ja asiallinen) palvelu on, varsinkin näin isojen päätösten kanssa ja etenkin meille ensi kertaa rakentaville.

Mutta nyt saa jättää kommentteja tai kysymyksiä – iskeekö lato vai onko se mielestäsi ihan nounou?