rakentaminen

Missä mennään, milloin päästään muuttamaan ja rakennetaanko itse?

Monia kiinnostaa rakentamisen aikataulu ja yleisin kysymys, joka minulle esitetään onkin, että milloin pääsemme muuttamaan. Tavoitteenamme on, että saisimme muuttoluvan toukokuun loppuun mennessä ja ensi kesäksi siis jo uuteen kotiin. Aikataulu on napakka, mutta sen pitäisi olla kuitenkin ihan realistinen, ellei matkan varrella tule yllätyksiä.

Tontilla on tehty nyt muutama viikko maanrakennustöitä ja ne valmistuvat tämän viikon aikana. Ensi viikolla tehdään perustukset, ja sen jälkeen alkaa valmistelut lattiavalua varten. Päädyimme siihen, että lattia valetaan ennen talopaketin tuloa, jolloin pääsemme joulukuussa heti talopaketin saavuttua tekemään sisätöitä, eikä tarvitse odottaa lattian kuivumista. Mieheni kunnianhimoisena tavoitteena olisi saada autotalli rakennettua ennen kuin talopaketti tulee, joten syksystäkin on tulossa kiireinen raksan osalta.

Haluaisimme lyödä lukkoon myös kalustetoimittajat mahdollisimman pian, jotta pystymme keskittymään talvella ja keväällä rakentamiseen, eikä kalusteiden kilpailuttamista tarvitsisi enää siinä vaiheessa miettiä, vaan voisimme keskittyä yksityiskohtien viilaamiseen.

Moni on myös kysynyt, rakennammeko talon itse. Meille tulee Kannustalon talopaketti ulkoapäin valmiina eli meidän tehtäväksemme jää tehdä itse tai teettää ulkopuolisella mm. väliseinät, sisäkaton, viemäri- ja sähkötyöt ja tietysti kaikki pinnat. Teemme itse osan töistä appiukkoni avustuksella ja tämän lisäksi palkkaamme apuun ammattilaisia, jotta talo valmistuisi aikataulussa ja työn jälki olisi priimaa. Olemme päässeet seuraamaan esimerkiksi ammattimaalaria työssään ja tästä urakasta maksamme mieluusti ammattilaiselle, sillä työ sujuu ammattimaalarilta uskomattoman nopeasti ja työn jälki on myös eri luokkaa, kuin jos tekisimme sen itse. Osan LVI- ja sähkötöistä, eli esimerkiksi putkien ja sähköjohtojen viennit, teemme itse, sillä tämmöisestä työstä on turha maksaa korkeaa tuntipalkkaa ammattilaiselle, sillä siinä menee itse tehtynä sama aika. Eli yritämme tasapainoilla hinnan, laadun ja aikataulun kanssa sen suhteen, mitä kannattaa tehdä itse, ja mikä teettää ulkopuolisella.

Jos rakentamisen aikataulusta heräsi jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, jätä kommentti, niin vastailen mielelläni. 🙂

Meistä tulee Kannustalorakentajia!

Teimme pari viikkoa sitten isot kaupat kotisohvalta käsin, sillä tilasimme Kannustalolta talopaketin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, marras-joulukuussa tontillemme kohoaa Kouvolan ensimmäinen Lato. Se voi herättää ihmetystä (ja toivottavasti myös paljon ihailua) naapurustossa, sillä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ylväydessään nimensä mukaisesti hieman ladon näköinen.

Kannustalon Lato 119 -malli toimi julkisivun puolesta suunnittelun lähtökohtana. Julkisivu tulee olemaan tumman harmaa ja talon kaksi terassia puunvärisiä. Alla oleva havainnekuva on lainattu Kannustalon sivulta.

Kannustalon Lato 119 -malli toimi meidän muusana, kun suunnittelimme, miltä uusi kotimme näyttäisi. Kuva on lainattu Kannustalon sivuilta.

Jumppasimme viime viikon lupakuvia yhdessä Kannustalon arkkitehdin kanssa ja saimme perjantaina rakennus- ja poikkeuslupahakemukset eteenpäin. Haemme poikkeuslupaa sen takia, että asemakaavan mukaan tontille pitäisi rakentaa kaksikerroksinen talo. Rakennusvalvonnan mukaan toiveita yksikerroksisen talon rakentamisesta on tullut rakentajilta niin paljon, että nämä toiveet haluttiin rakennusvalvonnassa ottaa huomioon. Yksikerroksisen talon rakentaminen siis onnistuu, mutta se vaatii poikkeuslupakäsittelyn. Samalla haemme myös lupaa rakentaa autotallin lähemmäs naapuria. Tällä ratkaisulla saisimme mahdutettua tontille sekä autotallin, että autokatoksen. Nyt sitten vain odotellaan ja toivotaan, että lupa heltiäisi nopeasti, eikä vaatisi lisäselvityksiä. Odottaminen ei ole varsinaisesti meidän perheen vahvuus. 😀

Olen haaveillut Kannustalon rakentamisesta yhtä kauan, kuin haave oman kodin rakentamisesta on elänyt. En oikein tiedä edes syytä tähän ihastukseen, sillä en ole vieraillut monessakaan Kannustalossa. Olen ammatiltani viestijä ja siitä syystä kiinnitän erityisesti huomiota yritysten markkinointiviestintään ja siinä Kannustalo on mielestäni onnistunut hyvin. Myönnän, että olin alkuun mainoksen uhri, mutta emme me sentään taloa pelkästään hyvän mielikuvan perusteella ostaneet. Saimme Kannustalon Jarkko Rossilta hyvää ja erittäin nopeaa palvelua, jopa sellaisina kellonaikoina, etten itse olisi enää työmeiliä viitsinyt niihin aikoihin avata. Kannustalo pystyy rakentamaan meille sellaisen talon kuin haluamme, ja vielä kilpailukykyiseen hintaan, mikä oli tietysti yksi tärkeä tekijä rakennuskumppanin valinnassa.

No miksi sitten valitsimme Ladon, emmekä esimerkiksi Kannustalon perinteisempää talomallia? Mieheni ihastui Kannustalon Lato-malliin välittömästi, kun hän näki sellaisen ensi kertaa vuosia sitten. Itse olin varma, että rakentaisimme joskus Kannustalon Harmajan, mutta niin siinä kävi, että minut on käännytetty tässä vuosien varrella Ladon ystäväksi. Ja kun sitten kävimme tontilla ensimmäisen kerran, olimme molemmat sitä mieltä, että Lato sopisi tähän maisemaan kuin nenä päähän. Molempien haaveet ovat siis käymässä todeksi.

Kerroin tässä postauksessa tontin valinnasta ja lupasin palata talotoimittajan valintaan sitten, kun olemme valinnan tehneet. Laitoimme tarjouspyynnöt muistaakseni seitsemälle eri talotoimittajalle kesäkuun puolivälissä. Lisäksi kysyimme tarjousta paikalliselta timpurilta talon rakentamisesta niin sanotusta pitkästä tavarasta. Tämän vaihtoehdon hylkäsimme kuitenkin lopulta aikataulusyistä, sillä toiveenamme on päästä tekemään sisätöitä talossa jo joulukuussa. Muutaman talotoimittajan kanssa olimme käyneet keskusteluja jo ennen tarjouskyselyä.

Pidimme (tai no, mieheni piti) tarkentavia palavereja viiden eri talotoimittajan kanssa. Kahdesta talotoimittajasta ei ollut kuulunut mitään, ei edes kiitosta tarjouspyynnöstä, joten mieheni soitti myyjille. Toinen oli kyllä lukenut sähköpostin, mutta hän oli siirtynyt toisiin työtehtäviin saman konsernin sisällä, eikä ollut käynyt mielessä välittää tietoa kollegalleen. Toinen oli myös nähnyt viestin, mutta oli ollut koronakevään jälkeen niin kiireinen, ettei ollut ehtinyt vastata.

Arvostamme mieheni kanssa molemmat hyvää palvelua ja sitä saimme muutamalta talotoimittajalta. Palvelun ei missään nimessä tarvitse olla pröystäilevää, vaan asiakkaan toiveiden kuunteleminen riittää meille. Kävimme muutaman kerran tapaamassa Jettatalon Kymenlaakson myyntiedustaja Ullamaija Toivosta ja saimme häneltä myös todella hyvää ja henkilökohtaista palvelua. En voi kylliksi korostaa, miten tärkeää hyvä (ja asiallinen) palvelu on, varsinkin näin isojen päätösten kanssa ja etenkin meille ensi kertaa rakentaville.

Mutta nyt saa jättää kommentteja tai kysymyksiä – iskeekö lato vai onko se mielestäsi ihan nounou?

Hulinaviikon kuulumiset

Huh mikä viikko! Insinöörismieheni on laittanut tällä viikolla tuulemaan. Alkuviikosta hän soitti rakennusvalvontaan ja tiedusteli asiaa x rakennuslupahakemukseen liittyen. Rakennustarkastaja sanoi, että hän on jäämässä muutaman viikon päästä kesälomalle, mutta heitti porkkanan: jos saamme rakennuslupahakemuksen sisään pari päivää ennen hänen lomaansa, hän lupasi käydä sen läpi ennen kuin jää lomalle. Sehän laittoi vipinää insinöörin kinttuihin.

Varmaan toista sataa puhelua myöhemmin, meillä oli perjantaina kaikki tarvittavat lippuset ja lappuset rakennuslupahakemusta varten, paitsi talotoimittajan lupakuvat. Nekin saamme toivottavasti alkuviikon aikana, eli parhaassa tapauksessa saamme rakennuslupahakemuksen vireille jo ensi viikolla!

Teimme tällä viikolla tontista vuokrasopimuksen ja maaperätutkimuksen mieheni sai sovittua perjantaiksi. Porauksia varten tontti oli raivattava ja senkin mieheni teki myöhään eräänä iltana. Tiesimme, että tontin alla on kalliota, mutta emme sitä, kuinka pinnassa kallio on ja joudummeko esimerkiksi räjäyttämään tai louhimaan kallioa. Saimme tutkimuksen jälkeen hyviä uutisia, sillä dynamiittia tai hakkua ei tarvita. (Minulla ei oikeasti ole hajuakaan, miten tämä kallion muovaaminen tapahtuisi, jos siihen olisi tarve, mutta onneksemme se ei selviä tämänkään rakennusurakan yhteydessä.)

Nyt odotamme malttamattomina talotoimittajan lupakuvia, ja lupaan jakaa niitä teille, kun ne ovat valmiit. Kerron samalla myös talotoimittajan valinnasta ja kilpailutuksesta.

Tällä viikolla raivasimme tontilta risukon maaperätutkimusta varten.

Raksahousuja sovittelemassa

Villa Vakka on meidän nelihenkisen perheemme matka kohti omaa kotia. Tervetuloa mukaan seuraamaan, millaisia vaiheita kodin rakentamiseen liittyy ja auttamaan meitä valintojen tekemisessä.

Olemme rakentajina ensikertalaisia ja koko rakennusurakka on vielä hyvin vahvasti lähtökuopissaan. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen takia – intoa piisaa ja raksahousuja sovitellaan ainakin kuvainnollisesti jo jalkaan.

Blogi päivittyy sitä mukaa, kun rakennusprojekti etenee ja perheemme 0- ja 3-vuotiaat pojat sen mahdollistavat.

Mikä sinua kiinnostaa ja mistä haluaisit lukea enemmän? Käy seuraamassa myös Villa Vakan Insta-tiliä, joka päivittyy blogia aktiivisemmin. Kiva kun olet mukana!